Suomessa on tällä hetkellä valtava määrä työttömiä. Tammikuussa työttömiä oli 34 600 enemmän kuin edellisvuonna, jolloin työnhakijoiden kokonaismäärä nousi 325 800:een. Erityisen huolestuttavaa on, että pitkäaikaistyöttömyys kasvaa.
Työttömyydessä ei ole kyse pelkästään lompakon paksuudesta, vaan työttömyys heikentää osallisuutta ja sosiaalista asemaa sekä lisää turvattomuutta ja ahdistusta. Työ antaa ihmiselle tarkoituksellisuuden ja yhteisyyden tunteen. Yksilö voi tuntea kuuluvansa osaksi suurempaa kokonaisuutta, joka ylittää yksityiset päämäärät. Ilman työtä olevat jäävät tämän mahdollisuuden ulkopuolelle.
Työttömyydestä muistuttaa joka päivä se, ettei kuulu mihinkään työyhteisöön.
Kokemukset, jossa yksilö ei koe kuuluvansa mihinkään yhteisöön, heikentävät merkittävästi yksilön mielenterveyttä. Yhteisöjen ulkopuolelle sulkeminen, onkin ilmiönä todennäköisesti yksi avaintekijöistä nykypäivän mielenterveysongelmien ymmärtämiseen. Yksilö tarvitsee yhteisön hyväksyntää, jotta hän voi kokea olevansa näkyvä toisten silmissä. Itsetunto, itsekunnioitus ja omanarvontunne kehittyvät hyväksymisen prosessissa.
Sanna Rikalan tutkimuksessa Masennus, työkyvyttömyys ja sosiaalinen eriarvoisuus useat työnhakijat kertoivat, että työllistymisen haaveet liittyivät ennen kaikkea toiveeseen tuntea osallisuutta. Rikalan tutkimustulokset osoittavat, että on oleellista ymmärtää työllisyydenhoidossa, ettei työttömyydessä ole kyse pelkästään toimeentulosta vaan pitkään jatkunut työelämän ulkopuolella oleminen lisää sosiaalista kipua osattomuuden kautta. Pitkittyneeseen työnhakuun liittyy minäkokemuksen rapautuminen ja tulevaisuuden horisontin kapeneminen. Jokainen lähetetty työhakemus on jälleen kerran uusi mahdollisuus tulla torjutuksi. Mahdollisuus jäädä yhteisön ulkopuolelle.
Epäluottamus ja pettymys yhteiskuntaa kohtaan on ymmärrettävää, kun omaa paikkaansa ei osana kokonaisuutta löydä. Jokainen ihminen tarvitsee olemassaolon oikeutta eli kokemusta siitä, että omalla olemassaololla on merkitystä muille sekä olemassaolo on hyväksyttyä sellaisena kuin on. Osallisuuden tunne on näin ollen edellytys ihmisen hyvinvoinnille.
Pitkittyneessä työttömyydessä tarvitaan hyvinvoinnista huolehtimista ja avun tarpeen kartoittamista.
Työttömyyden pitkittyessä on tärkeää olla mukana jossain toiminnassa osallisuuden ylläpitämiseksi, esimerkiksi erilaisten harrastusten tai vapaaehtoistyön kautta. Osallisuuden ylläpitäminen työttömän näkökulmasta ei kuitenkaan ole ongelmatonta. Työttömän tulee noudattaa tarkkoja ohjeita säilyttääkseen oikeuden työttömyysetuuteen. Vapaaehtoistyö tai aktiivinen harrastaminen voidaan tulkita työllistymiseksi omassa työssä, jolloin oikeus työttömyysetuuteen päättyy. Toisin sanoen työttömän mahdollisuudet itsenäisiin valintoihin ovat työttömyysetuuden näkökulmasta rajalliset. Kaikenlainen toiminta, joka voisi lisätä työttömän ja etenkin pitkäaikaistyöttömän osallisuutta, tulisi ymmärtää työnhakua vahvistavana toimintana. Kaikki, mikä edistää osallisuutta, vahvistaa toimijuutta.
Sen sijaan työllisyyspolitiikkamme perustuu työttömien työnhakuvelvoitteiden asettamiseen, lähetettyjen työhakemusten määrän seuraamiseen ja työttömyysetuudella kiristämiseen. Mikään muu yhteiskunnallinen toiminta ei riko ihmisen psykologisia perustarpeita yhtä vahvasti kuin työllisyyspolitiikkamme.
Osattomuutta ei paikata sillä, että työhakemuksia lähettää riittävästi.
Työttömyys tulisi ymmärtää yhteiskunnallisena kriisinä ja laajempana kokonaisuutena eikä yksilön vääränä valintana. Tällöin tehdyt poliittiset toimenpiteet työllisyyden edistämiseksi keskittyisivät luomaan uusia työpaikkoja eikä kontrolloimaan työttömiä.
